
Taiteilijoiden idea Metsässä-näyttelyyn syntyi lähes sananmukaisesti metsässä. Opiskelimme samassa ryhmässä syyslukukautta 2021 Tuusulassa Pekka Halosen akatemian kansanopistopuolella. Ruskan hiipiessä maisemaan akvarelliopettajamme Haruka Kashima vei meidät päivittäin moneksi tunniksi ulos maalaamaan: Halosenniemeen, Ainolaan, Paatelan puistoon Tuusulanjärven rannalle sekä kouluamme ympäröivään metsään. Raikas ilma ja luonnossa tehdyt havainnot toivat töihin tuoreutta, jota sisällä maalatessa ei tavoita.
Myöhemmin syksyllä maalasimme opettaja Raisa Helinin opastuksella eläimiä väripohjille – lintuja ja pieniä nisäkkäitä – koulun biologianvarastoista tuotujen mallikappaleiden avulla. Näin saatiin myös metsän asukkaita mukaan näyttelyyn.
Syksy Halosen akatemiassa oli monipuolisen oppimisen aikaa: maalattiin vesivärillä, temperalla, akryylillä ja öljyllä. Piirrettiin lyijykynällä, puuvärikynillä ja hiilellä. Innostuttiin tekemään grafiikkaa eri menetelmillä, muovailtiin figuureja savesta ja puusta. Tehtiin maisemaa, asetelmaa, omaa kuvaa; elävää mallia seisomassa, istumassa ja makaamassa; muovailtiin savesta kättä, jalkaterää, päätä ja kokonaista vartaloa; työstettiin puuta sahaamalla, veistämällä, liimaamalla ja hiomalla. Piirrettiin hiilellä kokonainen luuranko oikeassa koossa mittanauhaa apuna käyttäen.
Meitä oli 15 opiskelijan ryhmä, jonka ikähaarukka oli alle 20-vuotiaasta yli 70-vuotiaaseen. Joukossa oli sekä ensikertalaisia että useampaan otteeseen Halosessa opiskelleita. Kaukaisin opiskelija tuli Etelä-Saksasta Lindausta. Ryhmässä vallitsi hyvä yhteishenki ja innostus. Opettajat olivat loistavia ja kannustavia – ja tyytyväisiä motivoituneeseen ryhmäämme. Metsässä-näyttelyyn osallistuu ryhmästämme kahdeksan taiteilijaa: Keravalta, Tuusulasta, Järvenpäästä, Porvoosta, Helsingistä ja Turengista. Esillä on tekijöiltä etupäässä syksyn 2021 satoa, mutta myös jonkin verran muuta tuotantoa.
Tervetuloa metsäretkelle Galleria Alliin!



