Taideyhdistys KuumArt ry

Yleinen

Tuula Siltasari-Peltonen on nimetty kunniapuheenjohtajaksi

Tuula Siltasari-Peltonen on tehnyt merkittävän työn toimiessaan KuumArtin puheenjohtajana yhdistyksen perustamisvuodesta lähtien. Hänen johdollaan KuumArt ry on tullut tutuksi suurelle yleisölle ja vakiinnuttanut asemansa keskiuusimaalaisena taideyhdistyksenä. Tuula Siltasari-Peltonen oli mukana perustamassa KuumArtia, kun Tuusulan taideseura ja Keravan kuvataiteiljat ry yhdistyivät vuonna 2007. Ennen yhdistymistä hän ehti toimia neljä vuotta Tuusulan taideseuran puheenjohtajana.

Syyskokouksessa Tuula Siltasari-Peltonen ilmoitti jättävänsä puheenjohtajan tehtävät. Hänen tietotaitonsa kuitenkin säilyy yhdistyksessä, sillä hän jatkaa työskentelyä johtokunnassa.

Syyskokous nimesi Tuula Siltasari-Peltosen kunniapuheenjohtajaksi. Vuoden 2015 puheenjohtajaksi valittiin varapuheenjohtajana toiminut Terhi Hulkko. Johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Tuula Siltasari-Peltonen, Marja-Leena Rapinoja, Tarja Puumalainen, Seija Kolehmainen, Kristiina Kostia, Jari Keskinen, Roy Aurinko ja Kikka Kainu-Lehto, sekä varajäseniksi Mirja Jaamalahti ja Leena Nio.

 

Sipoon näyttelyn yleisökysely

Arvonnan tulokset

 

LAHJAKORTIN Taitaville-taidetarvikeliikkeeseen VOITTIVAT:

Oliver Ahnlund 20€

Rasmus Rutanen 30€

Ebba Wickström 50€

 

Yleisökyselyn yhteenveto

 

Pidin eniten teoksesta numero ____ Sen nimi on _____ , palautteiden määrä

Irma Kortesoja nro 2 Lähtö, 1 palaute
Ilona Suojamaa nro 3 Kohtaaminen, 1 palaute
Mirja Jaamalahti nro 4 Uhka, 1 palaute
Else-Maj Mannerheimo nro 6 Läpimurto, 2 palautetta
Vesa Rautiainen nro 8 Ruska, 5 palautetta
Milla Isomäki nro 9 Kaksi ihmistä, 3 palautetta
Jari Keskinen nro 11 Tunteiden kuvastimet, 3 palautetta
Marju Karlsson nro 12 Rajan tuolla puolen, 3 palautetta
Marju Karlsson nro 13 Vapaus, 1 palaute
Roy Aurinko nro 14 D-duuri, 1 palaute
Sari Tallqvist nro 16 Potutus, 5 palautetta
Tanja Pulliainen nro 23 Ketun uni, 2 palautetta
Ilona Suojama nro 24 Suojelujoukot, 5 palautetta
Terttu Sutinen nro 25 Syksyn odotusta, 1 palaute
Terttu Sutinen nro 26 Syysilottelua, 2 palautetta
Kristiina Kostia nro 27 Ilta Espalla, 11 palautetta
Kristiina Kostia nro 28 Iltakävelyllä, 2 palautetta
Reino Pietarila nro 30 Tyrskyt, 1 palaute
Seija Kolehmainen nro 21 Unelmia, 1 palaute
Tapani Eneberg nro 34 Näkymä merelle, 1 palaute
Ia Falk-Toivonen nro 36 Kuihtunut haavanlehti, 1 palaute
Ia Falk-Toivonen nro 37 Siemenkota, 2 palautetta
Elli Parkkonen nro 38 Näetkö ruusun, 1 palaute
Elli Parkkonen nro 39 Olenko ruusu, 1 palaute

Lisätietoja palautteesta voi tiedustella Kristiinalta: kristiinart(a)kostia.com

 

NÄYTTELYSTÄ MIELIPITEITÄ:

– hieno kokonaisuus, vaiheikas, monta ulottuvuutta
– hienoja, mieltähelliviä töitä
– käydä naapurissa kylässä
– mielenkiintoinen (3)
– monta hienoa työtä, työt kauniisti ripustettu
– kivoja töitä, kiva! Hienoja kuvia
– monennäköisiä töitä
– ajatuksia herättäviä, mielenkiintoisia, erilaisia ja –tasoisia töitä
– väldigt snygg
– piristävä, monipuolinen ( 4 kertaa)
– kuinka hienoa on suojella luontoa ja kuinka hienoa on taide
– hyvä
– hienoja töitä (3)
– en fin utställning med många fina verk, svårt att välja
– ihania taideteoksia, kiitos!
– aika jännä – laidasta laitaan!
– elegant
– mukavasti eri tyyppisiä töitä
– positiivinen yllätys, avara, valoisa tila, helposti löydetävissä
– kauniita töitä erilaisilla toteutuksilla
– kiitos, mukavaa kun olitte kylässä!
– ihan kiva

Syyskokous 17.11.2014 klo 18

KuumArtin sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 17.11.2014 klo 18 Galleria Allissa (Paasikivenkatu 9, Kerava). Kokouksessa käsitellään vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan seuraavalle toimintakaudelle puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet.

Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

KuumArt ry:n Jäsenilta ma 29.9.2014

KuumArtin jäseniltaa vietetään Taidekeskus Sinkassa (Kultasepäntie 2, Kerava)

Maanantaina 29.9.2014 klo 18 alkaen.

Kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita mukaan!

Työhuonetilaa Tuusulassa

Työhuonetilaa vuokrattavana Tuusulassa viehättävässä miljöössä Villa Rosassa, Kirkkotie 42 b. Tila käsittää Villa Rosan tilavan yläkerran, jossa keittiönurkkaus ja wc. Tilassa kaksi huonetta ja iso, korkea, valoisa halli. Hyvä ilmastointi. Tila on tarkoitus jakaa korkeintaan kolmen taiteilijan kesken, jolloin vuokraksi muodostuu 150 e/kk per hlö, sis. veden ja sähkön. Suvi Kivelä p. 040 720 5001, tavoitettavissa arkisin klo 10-15.

Pop up -näyttelyiden viikko 2014

KuumArtin järjestämä vuosittainen pop up -näyttelyiden viikko pidettiin jo kolmannen kerran. Päivittäin pystytettiin 4-8 erilaista näyttelyä Galleria Allin jaettuihin tiloihin. Esillä oli mm. maalauksia, grafiikkaa, piirustuksia, veistoksia, installaatioita, keramiikkaa, käsitöitä, koruja ja kortteja. Kesäkuun lopulle ajoittuneen viikon aikana näyttelyitä kertyi yhteensä 36.

Kesän 2014 POP UP -näyttelyiden tekijät:

Aila Hulkko
Jarkko Hulkko
Terhi Hulkko
Milla Isomäki
Mirja Jaamalahti
Irja Kainu
Marju Karlsson
Iida Koivusaari
Seija Kolehmainen
Kristiina Kostia
Else-Maj Mannerheimo
Elli Parkkonen
Leo Pietarinen
Nanna Pietarinen
Pirjo Rahkala
Heidi Rantala
Riitta Ressler
Annika Rinta-Jouppi
Juho Rinta-Jouppi
Lauri Rinta-Jouppi
Pauliina Rinta-Jouppi
Heini Saarnio
Ulla Saarnio
Marja Saksa
Sinikka Salminen
Eira Savolainen
Saara Katariina Söderlund
Sebastian Söderlund
Nina Wiskari

.
Tapahtumasivu Facebookissa

 

Tapanilassa vapaa pöytäpaikka graafikolle

Taiteilijayhdistys Tapaus ry vuokraa työtiloja taiteilijoille. Tällä hetkellä vapaana on yksi pöytäpaikka grafiikanpajassa ja toinen on vapautumassa heinäkuun alusta. Lisätietoja yhdistyksen verkkosivuilta: Tapaus ry

Kesäretki Salmelaan

Mäntyharjuharjulla sijaitseva Taidekeskus Salmela viettää toimintansa 25. juhlavuotta ja järjestää juhlavuoden kunniaksi näyttelyn, jonka avajaiset ovat lauantaina 7. kesäkuuta 2014.

KuumArt ry järjestää taideretken Salmelaan näyttelyn avajaisiin.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan toukokuun loppuun asti sähköpostilla osoitteeseen kristiinart(a)kostia.com tai tekstiviestillä numeroon 040-1626232. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä retkelle lähtijöiden nimet ja yksi puhelinnumero, josta sinut voi tavoittaa. Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 50 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

Matkan hinta on 15 euroa KuumArtin jäseniltä ja 20 euroa ulkopuolisilta. Maksu kerätään bussissa. Kesäretken hintaan sisältyy bussimatka Kerava-Mäntyharju-Kerava ja sisäänpääsymaksu (normaali 12 euroa).

Lähtö Keravan asema-aukiolta tilausbussipysäkiltä (Busmo oy) klo 9.
Arvioitu paluuaika Keravalla klo 17:15.