Galleria Alli – rakennuksen historiaa

Puuseppä Karl Jacob Svensk (1883-1968) rakensi huvilan 1914 (perimätiedon mukaan jo muutamaa vuotta aikaisemmin). Samaan aikaan hän istutti myös hopeapajut, joiden taakse rakennus kesäisin piiloutuu. Rakennus oli vaarassa tuhoutua talvisodan aikana, kun sirpalepommi putosi huvilan portinpieleen. Keravan kaupunki pakkolunasti Svenskin huvilan vuonna 1988.

Keravan Kuvataiteilijat ry sai rakennuksen Keravan kaupungilta vuonna 1990 galleriatilakseen. Galleria nimettiin Alliksi, Alli Paasikiven mukaan (Rakennus sijaitsee Paasikivenkadulla). Ensimmäinen näyttely galleriassa oli Rauhannäyttely ja sen jälkeen vaihtuvia näyttelyitä on ollut säännöllisesti. Keravan Kuvataiteilijat ry yhdistyi Tuusulan Taideseuran kanssa vuonna 2007, josta lähtien KuumArt ry on ylläpitänyt galleriaa.