KuumArt ry:n juhlanäyttely on esillä Taidekeskus Kasarmissa 26.3. asti. Näyttelyyn tarjottiin 159 työtä 70 taiteilijalta. Mukana on 48 taiteilijan teoksia, joista taiteilijaprofessori Jorma Uotinen valitsi suosikkinsa. Valinnan perusteella Vuoden KuumArt -taiteilijaksi nimettiin Roy Aurinko.
Näyttelyn oli juryttänyt kuvataiteilija Raija Heikkilä. Alla on hänen ajatuksiaan näyttelystä ja sen kokoamisesta:
”Ensinnäkin kiitos kutsusta, jurytys on aina hyvin antoisa ja kiintoisa tilaisuus. Näyttelyn teemaksi oli annettu ”Yhdessä”. Avajaisissa kuulin, että teemaa oli pidetty hankalana. Teeman voi nähdä niin lähtökohdalle tekemiselleen kuin viitteellisenä ohjeena tai katsontatapana. Kasarmille saavuttuani huomasin molempien seinänvierustojen olevan täynnä töitä. Tarjolla olevien töiden runsaan määrän vuoksi tiesin joutuvani karsimaan paljon ja samalla tuottamaan pettymyksen monelle. Tietämättä tekijän nimeä valitsin ensin jokaiselta taiteilijalta ainakin yhden työn jatkoon. Lopullinen valinta tapahtui kuitenkin ripustuksen yhteydessä, mitkä työt mahtuivat ja mitkä sopivat kokonaisuuteen. Jokaiselle valitulle työlle piti löytää paikka, jossa se pääsi esille eivätkä viereiset työt häirinneet. Moni taidokas työ karsiutui pois. Karsinta olisi voinut olla rankempikin, mutta tahdoin antaa useammalle tilaisuuden osallistua näyttelyyn. Ei ole oikeita tai vääriä valintoja. Nämä olivat minun valintani, toinen juryttäjä olisi saattanut tehdä toisenlaisia valintoja. Kannattaa kiinnittää vastaisuudessa huomiota myös, että työ on ripustusvalmis ja mieluummin ilman kehyksiä kuin väärillä kehyksillä. Taiteilijat joutuvat työskennellessään kokemaan pettymyksiä niin jurytyksissä kuin näyttelyaikoja ja apurahoja hakiessaankin, mutta uskon kuitenkin, että onnistumisen hetket voittavat pettymykset. Näyttelystä tuli hieno kokonaisuus, kiitos kuuluu teille taiteilijoille. Antoisaa kevättä ja maalaamisen riemua. Raija Heikkilä”