Keravan Kuvataitelijoihin liityin vuonna 1976 ollessani vielä lukiolaispoika. Osallistuin vuosinäyttelyihin vuosittain usean vuoden ajan. Omia näyttelyjä minulla on ollut kaksi kappaletta, joista ensimmäinen oli täällä Galleria Allissa 1993 ja toinen samana vuonna Oulaisissa.
Taideteolliseen korkeakouluun pääsin opiskelemaan kuvataideopetuksen laitokselle. Meillä oli aivan upeita opettajia monilta kulttuurin ja kuvataiteen aloilta. Severi Parko kuljetti meitä ympäri Helsinkiä ja luennoi milloin mistäkin kulttuurihistoriallisesta kohteesta aivan mahtavan upeita tarinoita. Piirustus- ja maalaus- ja kuvanveistotaidetta opettivat Suomen eturivin taiteilijoiksi nousseet taiteilijat. Saimme myös oppia valo- ja elokuvauksesta. Muotoilusta ja taideteollisuudesta luennoi Kai Kalin. Värioppia opittiin sekä Goetheläisesta että Albersilaisesta näkökulmasta.
Raja esittävän ja abstraktin välillä on aina kiehtonut mieltäni. Nytkin mukana on sekä täysin abstrakteja teoksia että maisemallisia elementtejä sisältäviä silti lähinnä emootioiden pohjalta rakentuvia värien keskinäisiä vuorovaikutusteoksia, joiden tunnelataus kehittyy vähitellen usein suhteellisen niukan paletin avulla. Luonto on minua lähellä, vaikka en suoranaisesti maalaakaan luontoa. Me kuitenkin ammennamme jatkuvasti vaikutteita kulkiessamme luonnossa ja ne tallentuvat muistiimme. Nämä tallentumat ovat vahvasti mukana, kun maalaan ja ohjannevat osaltaan kohti harmoniaa. Luonnollisuuden vuoksi suosin maavärejä kuten okran keltaista, poltettua ja polttamatonta siennaa sekä umbraa. Ohuina lasuureina käytän mm. magentaa, caput mortumia, preussin sinistä ja paynen harmaata. Monesti työ muuttuu hyvinkin voimakkaasti edetessään. Aiemmin maalasin lähes ainoastaan öljyvärein. Kuitenkin niiden hidas kuivuminen estää maalauksien nopean tekemisen varsinkin, jos tekee kerrosmaalauksia. Siksi olen siirtynyt käyttämään akryylejä.
Lähtökohtanani on pyrkiä olemaan ikuinen noviisi ja oppija, jolle tekeillä oleva työ itsessään neuvoo milloin mihinkin kohtaan pitää puuttua. Yrityksen ja erehdyksen kautta vähitellen hioutuu esille jotakin ainutlaatuista, jotakin, josta ei välttämättä ollut alkujaan mitään viitteitä. Olen siis mieluummin se, joka oppii ja löytää kuin se, joka osaa. Osaaja saattaa jämähtää paikoilleen. Ikääntyessämme meitä uhkaa näköalojen kaventuminen. Nöyrä asenne uuden oppimista kohtaan saattaa vaimentaa tätä kapeutuvan horisontin syndroomaa. On muuten ihana tunne, kun huomaa aidosti oppineensa jotakin aivan uutta – on se sitten mitä tahansa. Uusi taito tai aiemman kehittäminen. Harras toiveeni onkin, että katsoja saattaisi saada töistäni joitakin viitteitä tällaisista etenevistä ja syvenevistä oppimisprosesseista.