Taideyhdistys KuumArt ry

Keravan kuvataidekoulun oppilaiden lopputyönäyttely

Galleria Allissa, Keravalla 19.9.–1.10.2023

Keravan kuvataidekoulun 40 -vuotisjuhlavuoden kolmas näyttely!

Lopputyönäyttely esittelee kuvataidekoulun syventävien opintojen kymmenen oppilaan lopputöiden taiteelliset osat.

Lopputyönäyttely järjestetään ensimmäistä kertaa yhteisnäyttelynä Galleria Allissa, Keravalla. Osallistuvia nuoria on kymmenen ja he ovat kaikki iältään 16-18 -vuotiaita. Lopputyönäyttelyn teokset ja teoskokonaisuudet on tehty kuluneen vuoden aikana aikana. Ohjaavina opettajina ovat toimineet Aura Kotkavirta, Tiia Karjalainen ja Heidi Savilakso-Saatsi.

Lopputyö on oppilaan itsenäisesti suunnittelema ja toteuttama kokonaisuus. Se ilmentää tekijänsä taiteellisia vahvuuksia ja ilmaisuvoimaa sekä osoittaa omatoimisen työskentelyn valmiuksia. Lopputyöhön ryhtyminen edellyttää oppilaalta sitoutumista lähes vuoden mittaiseen, pitkäjänteiseen ja mahdollisimman itsenäiseen työskentelyyn.

Näyttelyn julisteen on suunnitellut Eme Seppänen, joka on yksi lopputyöntekijöistä.

Tulevia muistoja -näyttely Galleria Allissa

LEHDISTÖTIEDOTE
13.7.2023
’Tulevia muistoja’ – valokuvia ja veistoksia

Näyttely Tulevia muistoja on avoinna 25.7.– 6.8.2023 Keravan Galleria Allissa (Iso-
Hollon aukia, Paasikivenkatu 9). Aukioloajat ti–pe klo 12–18 ja la-su klo 12–16.

Mistä muistot syntyvät, mitkä muistot ovat meille tärkeitä ja mitä tästä hetkestä jää tuleviksi
muistoiksi. Tätä pohtivat näyttelyn Tulevia muistoja tekijät Harry Erik Berg, Henna Lundenius,
Helena Perhonen, Annika Segerstråle-Lötjönen, Päivi Simpanen ja Timo Virojärvi.

Jokainen lähestyy aihetta omalla tavallaan ja valitsemallaan tekniikalla. Berg on tehnyt veis-
toksensa vanhasta puusta, joka on halkeilutta, värjäytynyttä ja jossa näkyy eliöiden ja mikro-
bien vierailut. Lundeniuksen kuvissa aiheena on pohjoinen luonto, Vardön ja Hornöyan Va-
ranginniemen itäisimmän kolkan huikeat maisemat tuhansine lintuineen. Kestääkö hauras

arktinen luonto ilmastomuutoksen uhat. Perhonen on fotogrammeissaan käsitellyt elämän

päättymistä sudenkorennon viimeisen lennon kautta. Oliko sillä muistoja lyhyestä elämäs-
tään? Segerstråle-Lötjönen on ikuistanut itselleen merkittäviä hetkiä, joissa näkyy lähiluon-
non vuoden kierto ja lasten kasvu – hetkiä, joista syntyvät tulevat muistot. Simpanen kertoo

kuvillaan (valokuvat, hiilipiirros, hopeagelatiinivedos) ajan kulumisesta ja luopumisesta kuva-
ten mm isän ja pojan surua perheen äidin haudalla. Virojärven päiväkirjan sivuilla valokuvat

yhdistyvät haikun kaltaisiin runoihin liittäen kuvaushetken tunnelmat laajempiin vertauskuviin.
Näyttelyn avajaiset ovat maanantaina 24.7. klo 17-19. Tervetuloa!
Viimeisenä aukiolopäivänä sunnuntaina 6.8., tekijät ovat tavattavissa Galleria
Allissa klo 15-16.

Näyttelykuvia on ladattavissa täältä. Kuvia on oikeus käyttää vain näyttelyyn
liittyvissä artikkeleissa.

Lisätietoja antaa
Helena Perhonen
perhone@gmail.com
p.0505558610

Vuoden 2023 KuumArt -taiteilija

Vuoden 2023 KuumArt -taiteilija Sirpa Järvinen

Yleisö on äänestänyt Sirpa Järvisen Vuoden 2023 KuumArt -taiteilijaksi. Onnea, Sirpa! 

Taiteilija oli täysin yllättynyt. Hänet valittiin toisen kerran peräkkäin Vuoden KuumArt -taiteilijaksi.

– Niin paljon upeita teoksia oli tässä näyttelyssä, että lämmittää kyllä todella paljon taiteilijan sydäntä tulla valituksi! Saamani palaute äänestyslipuissa oli aivan ihanaa! 

– Aina tämmöinen tunnustus vahvistaa tunnetta, että menee oikeaa polkua, Sirpa iloitsee tuoreeltaan.

Sirpa Järvisen teos sai ylivoimaisesti eniten ääniä, joita annettiin lähes 250. Kiitos kaikille äänestäneille ja näyttelyssä vierailleille. 

Sirpa saa palkinnoksi yksityisnäyttelyn Galleria Alliin Keravalle ensi vuonna.

Vaikka KuumArtin vuosinäyttely on nyt ohi, toimintamme jatkuu monella rintamalla kesän aikana. Jokelan Tiilitehtaalla avautuu KuumArtin seuraava näyttely otsikolla Isosti, joka on esillä 8.6.-4.7. Myös Tuusulan Työläiskotimuseolla nähdään kesän aikana KuumArtin jäsenten töitä. Galleria Alli on avoinna koko kesän.

Ja Sirpa Järvisen rakastettuja töitä pääsee nyt ihastelemaan Rantatien Galleriassa (12.-18.6.).

Valtavat kiitokset vielä kaikille näyttelyvieraille ja taitelijoille! Tervetuloa seuraaviin tapahtumiin, joista lisää tietoa tulossa.

Valokuva: Marjo Nurminen

Vuosinäyttelyyn valitut teokset

Kiitos kärsivällisyydestäsi! Pahoittelemme viivettä.

Olemme jatkaneet näyttelyn ulkopuolelle jääneiden teoksien noutoaikaa klo 19 saakka.

Saimme iloksemme näyttelyyn mahtumaan melko paljon teoksia!
Tässä valitut:

Maria Ulvinen
Tuulee, akryyli kankaalle, 89 x 116 cm, 2022, 450€

Leena Stellberg
Katse tulevaan 38×46, öljy, 2022, 150€

Marju Karlsson
Asetelman ulottuvuus 48x59x6, öljy 2022, hinta 320.00 €
Puiden katveessa 46x54x6 öljy 2023, hinta 300.00 €

Annukka Määttänen
Pörriäisten valtakunta 30×40 akvarelli 2022 300e

Heidi Heinonen
Walk Around the Lake, K100 x L120, akryyli kankaalle, 2023. 1070,-
Shine On Me, K60 x L90, akryyli kankaalle, 2023, 690,-

Sanna Eskelinen
Heräämisiä 1, 50x50cm, akryyli kankaalle, 2023, 270e.
Heräämisiä 2, 60x73cm, akryyli kankaalle, 2023, 270e

Saara Itävuo
Open Mind, 80 x 65, akryyli, 2023, 600 e

Jani Juhani Saloheimo
Huuhka- ja Möröt 100x150cm canvas akryyli-/öljyvärit 2022. 2200€
Mustekala Möröt 100x150cm canvas akryyli-/öljyvärit 2023. 2200€

Annu Ahlström
Kuvittelen luontoa uudestaan 80×80 cm akryyli kankaalle 2022 2500,00

Rita Ojala
Lähellä on paljon enemmän, 80×60 cm, pigmenttivedos, 2023, 550,-
Valon pisarat, 80×60 cm, pigmenttivedos, 2022, 550,-

Soile Forsman
Islanti 1, 100×80, akryyli, 2022, 400 euroa
Kaikkiin neljään tuuliin, 80x 60, akryyli, 2023, 250 euroa

Ritva Sirjala
Strange object, 57x57cm, grafiikka, 2021, 350 €
Strange object, 57x57cm, grafiikka, 2021, 350 €
Strange object, 57x57cm, grafiikka, 2021, 350 €

Nina Wallenstjerna-Heiskanen
Tämän auringon alla

Irma Kortesoja
Eka ulkokeikka, akryyli, 80×60, 420 euroa
Yhdistyneet vuodenajat, akryyli, 50×70, 300 euroa

Ulla-Riitta Kauppi
Hiljaisuus, 38 x 56 sm, akvarelli, 2023, 400e

Risto Alanko
”Pumpulirakkaus”, 100x100x4cm, Öljyväri, 2023, 750,-
”Uuden elämäni ensoimmäinen päivä”, 99x99x2cm, öljyväri, 2022, 580,-

Mirka Laukka
Sign of something, 2023, 80×100 akryyli, muste, pastelli, canvas 145€

Tiia Karjalainen
Amfitrite, k36, l18, s10, reliefi, sekatekniikka, 2023, 350€

Antti Lehtinen
Uuteen maailmaan, 44×59,5, akryyli mdf-levylle, 2033, 200,00
Mitäs minä sanoin, 60×90, akryyli kankaalle, 2033, 300,00

Sari Teräväinen
Kaksinainen, 70x50cm, hopeagelatiivivedos, 2021, 350€
Ytimessä, 70x50cm, hopeagelatiinivedos, 2022, 350€

Nina Jansson
”Haalistuu ajan kanssa”, 44×34 cm, valokuva kierrätyskehyksissä 2023

Mari Rahkala-Simberg
Vi har just passerat Stora Ångestö/Olemme juuri ohittaneet Suuren Ahdistussaaren.
60x80cm. Akryyli ja tussi. 2022. 70€.
Pyörre. 30×25 cm. Akryyli. 2022. 40€.

Terhi Tree (Terhi Hulkko)
Mitä jää jäljelle kun olet menettänyt kaiken mutta vielä pystyssä, 15x9cm, öljy puupaneelille, 120€

Marika Etholen
Salainen puutarha, 50×49, öljy 2023

Marja Saario
Kujakissa, 70×60, akryylimaalaus kankaalle, 2022, 850€

Katriina Risku- Vartiainen
Kevät meren rannalla 60×80 akryyli kankaalle,2023, 270€
Välimeren maisema (80×60),akryyli kankaalle, 2023, 270€

Hannele Nurminen
Uusia alkuja, 40×40, akryyli, 2023, 180e

Sirpa Järvinen
Kottaraisen kesäkoti, 81×100, akryylimaalaus kankaalle, 2023, 990€

Merja Tuomi-Lönnblad
”Ojan pohjalta! 60 x 80cm hiilipiirustus, 2023, 400€”

Jukka Pesu
Auringon polttama (22cmx22cm, öljyväri) (ei myytävänä)
Serafinen unet (126cmx92cm, öljyväri) (ei myytävänä)

Mirja Jaamalahti
Elämässä, 27×27,monotypia,100€
Ihastua, 27 x27,monotypia, 2023, 100€
Muisto vaan, 27×27,monotypia,2023, 100€

Pirjo Hilden
Kevätaamuja (1.osa diptyykistä) 60×60 sekatekniikka 2023. Ei myynnissä
Kevätaamuja (2. osa diptyykistä) 60×60 sekatekniikka 2023. Ei myynnissä

Elli Parkkonen
Karhut turvassa, 30x40cm, grafiikkaa, 2023, Hinta sopimuksen mukaan
Sota loppui…, 85x60cm, öljyvärityö, 2023. Hinta sopimuksen mukaan

Kristiina Kostia
Piilopaikka, 80×60, öljy, 2023, 500,-

Seija Lappalainen
Elämä on monimutkaista 80x60cm akryylivärit ja kynät 2023 150€

Anitta Suhonen
Kajastus, 40cmx50cm, Öljy, 2023, 170:-
Koivut 1, 73cmx60xm, akryyli, 2021, 220.-
Koivut 2, 73cm x60cm, akryyli, 2021, 220:-

Tuire Sillanpää
”Repaleinen kaupunki. Akryyli.60x80cm 2023. 180e”
”Uusi kansallismaisema! Akryyli/kollaasi. 2022 44×54cm. 170e”
”Kaksi kukkaa ja vihainen kissa. 40×50 Kollaasi/akryyli. 2023. 150e”

Else-Maj Mannerheimo
Aina kasvaa uutta, 50×70 cm, 2022, 180€
Rakkauden edessä, 50×70, akryylimaalaus, 2022, 180€
Kuulen kevään, 50×70 cm, akryylimaalaus, 2022, 180€

Iina Kivistö
Mindset: Free, 43/48cm , Akryyli pellavalle, v. 2023, 210e

Kati Helin
Kaukaiset sukulaiset, 2023, öljy kankaalle, 80×75, 480€

Kati Helo
Jää sulaa, 92x81cm, sekatekn. 2023, 540e

Janne Eloranta
Pari/Pair, korkeus 41cm, veistos harmaalepästä messinkijalustalla, 2023, 790€
Liekki / Flame, korkeus 55cm, veistos männystä kuparijalustalla, 2023, 690€
Lastu / Splint, korkeus 28cm, veistos koivusta messinkijalustalla, 2023, 230€

Seija Kolehmainen
Serulian Markiisitar leppä, rautalanka v2021 180,-
Uusi kevät , leppä, rautalanka, v 2021 150,-
Maa-ilma-vesi, leppä keramiikka v 2022 180,-

Pirjo Rahkala
Hyvän ilman lintu, puuveistos, 2022, 360,00€
Karnevaalit, puu, 2022, 150,00€

Kristiina Virtanen
Tummuva maa 32 x 42 akvarelli 2023 100 €
Tähtien taa, 32 x 42 akvarelli ja muste 2023 100€
Rauhan maa, 32 x 42 akvarelli ja muste 2023 100 €

Teija Karjalainen
Kevään kukkaset”,40cm x 40cm, akryyliväri+geelipainanta, v.2023, 120e.

Kikka Kainu-Lehto
Haluan säilyttää talven taian, 40x50cm, akvarelli, 2023, 180 e

Uusi Maailma – KuumArt ry:n vuosinäyttely

Uusi Maailma – KuumArt ry:n vuosinäyttely

13.5. ­– 1.6.2023.
Galleria Järnätti, Järvenpää-talo


On jälleen aika tehdä katsaus Keski-Uudenmaan alueen taitelijoiden teoksiin. KuumArt ry:n jäsenten vuosinäyttelyn teema on tänä vuonna Uusi Maailma ja näyttely rakentuu vuosien 2021–2023 aikana syntyneistä teoksista.

Kukin jäsen voi tarjota näyttelyyn ehdolle enintään kolmea teosta. Lopullisen valinnan esille pääsevistä töistä tekee tänä vuonna kuvataitelija, taidegraafikko Laura Vainikka, joka myös suunnittelee näyttelyn esillepanon.

– Pyyntö toimia KuumArtin vuosinäyttelyn kuraattorina oli minulle iloinen yllätys ja otan sen suurena luottamuksen osoituksena. Suuri kiitos tästä KuumArtin hallitukselle! Tehtävä on minulle myös uusi kokemus. Odotankin suurella mielenkiinnolla hetkeä, jolloin pääsen taideteosten äärelle ja rakentamaan uutta kokonaisuutta Galleria Järnättiin, Laura Vainikka sanoo ja jatkaa:

– Toimin itse kuvataiteilijana ja taidegraafikkona, joten näyttelyiden järjestäminen ja rakentaminen on tuttua. Työskentelen monialaisesti, mutta työni ydin on vahvasti sidoksissa painettuun taiteeseen, Laura kertoo.

– Viime aikoina olen työskennellyt tiiviisti kuparietsausten parissa ja tämä tuntuu loputtoman innostavalta juuri nyt. Minua kiinnostaa myös valoon, havaintoon ja tilaan liittyvät kysymykset. Teokseni ovatkin usein tilallisia kokonaisuuksia, hän kuvailee.

Laura Vainikan mielestä KuumArtin vuosinäyttelyn rakentumisessa on kiinnostavaa pohtia yksittäisten teosten lisäksi myös tilallisia kysymyksiä.

– Erityisen tästä näyttelystä tekee tietenkin sen laaja ja moniääninen osallistujajoukko. Odotankin eniten sitä, että pääsen näkemään runsaan taiteellisen ilmaisun moninaisuuden, jollainen KuumArtin jäsenistöllä on. Uskon, että saamme luotua kiinnostavan otoksen siitä, millaisia asioita KuumArtin taiteilijat tällä hetkellä käsittelevät. Tuomalla erilaisia tekijöitä ja teoksia yhteen saamme nähtäviksemme monta yllättävää avausta uusiin ja ennennäkemättömiin maailmoihin, Laura Vainikka uskoo.

Yleisökin pääsee osallistumaan, sillä näyttelyssä voi äänestää suosikkiaan. Eniten ääniä saaneen teoksen tekijä valitaan Vuoden 2023 KuumArt -taiteilijaksi, joka saa yksityisnäyttelyn Galleria Alliin Keravalle.

Näyttelyn päättäjäiset pidetään torstaina 1.6. klo 17, jolloin paljastetaan yleisöäänestyksen voittaja, vuoden 2023 KuumArt -taiteilija.

KuumArt ry on taideyhdistys, jonka toiminta-alueena on koko Keski-Uusimaa. Yhdistys perustettiin vuonna 2007, jolloin yli 30-vuotta toimineet Keravan Kuvataiteilijat ry ja Tuusulan Taideseura ry yhdistivät voimansa. KuumArt-nimi viittaa Keski-Uudenmaan kuntien yhteistyöorganisaatioon (KUUMA).

Näyttely esillä 13.5. ­– 1.6.2023.

Galleria Järnätti sijaitsee Järvenpää-talolla osoitteessa Hallintokatu 4.
Näyttely on avoinna ma–pe klo 8 – 20,
la–su Järvenpää-talon tapahtuminen aikana.

Lisätiedot ja painokelpoiset kuvat: tiedottaja Sanna Eskelinen, sanna.kuumart(at)gmail.com

Kuvataiteilija ja taidegraafikko Laura Vainikka